Thankful

En ollut ehtinyt miettimään koko valmistujaisia juuri hetkeäkään ennen eilistä. Tai no onneksi sen verran, että kävin ostamassa jotain muuta päälle laitettavaa, kuin addut. Olin toki myös hieman ehtinyt sopimaan siitä, mitä päivä tulisi sisältämään. Meillä ei ollut tarkoitus järjestää mitään isoja juhlia, vaan viettää aikaa tärkeimpien ihmisten kesken. Syödä, nauraa, keskustella ja olla vain. Eilinen oli juuri kaikkea sitä. Ja enemmänkin.

Eilinen merkitsi minulle paljon enemmän, kuin varmaan kukaan voi ymmärtää. Urheilijan arki on aika yksinäistä ja se tulee olemaan sitä jatkossakin – se on valintani ja se mitä haluan tehdä. Minun täytyy priorisoida treenini, leponi, ruokailuni. Muutin kolme vuotta sitten pois Lahdesta, jossa kävin itse peruskoulut ja lukion ja vaikka rakastankin Helsinkiä enkä täältä muuttaisi enää takaisin, on Lahdella oma erityinen paikkansa sydämessäni. Siellä on tapahtunut niin paljon merkittäviä asioita elämässäni ja toki siellä edelleenkin asuu perhettäni ja ystäviäni. Mutta pointtini tässä oli siis se, että eilen sain viettää kokonaisen päivän läheisteni kanssa ilman mitään muuta. En miettinyt treenejä, en omia ruokailujani, en lepäämistä, en töitä, en mitään muuta kuin sitä, että nautin hetkestä ja niistä ihmisistä. Se oli minulle erityisen tärkeää aikaa ja olen niin kiitollinen kaikista, ketkä minua muistivat.

Se, että valmistuin eilen, vaati aikamoista itsekuria tänä keväänä kaiken muun ohella. Voin sanoa, että vapaa-aikaa minulla ei juuri viimeiseen puoleen vuoteen mahtunut yhtään. Ei oikeasti yhtään. Joulukuun alussa päätin, että nyt laitan kroppani toimimaan. Teen sen eteen kaikkeni. Haluan päästä takaisin kilpaurheilemaan. Tämän projektin välitavoitteena oli kevään kilpailut, joihin kaikki tiedämmekin minun päässeen. Se ei siis todellakaan ollut missään vaiheessa itsestäänselvyys ja tein sen eteen joka päivä töitä. Kaikesta epävarmuudesta, stressistä ja uskon puutteesta huolimatta. Koska tiesin kuitenkin, että se on se mitä haluan. Että pakko asioiden on loksahtaa kohdalleen, kun vain edelleen jaksan tehdä sitä työtä päivästä toiseen.

Aloitin nämä AMK -opinnot Vierumäellä syksyllä 2011 ja “virallinen” kurssimme valmistumispäivämme oli jo jouluna 2014. Jotenkin on kuitenkin sellainen fiilis, että valmistuiko tuona päivänä vähiten koko meidän porukasta, koska koko porukalla taisi olla aivan omat suunnitelmansa. Osa valmistui jo aiemmin, osa tuolloin ja loput viime vuonna ja tänä vuonna. Aivan kaikki eivät valmistuneet vieläkään, mutta he valmistuvat kyllä. Ei sillä ajalla ole mitään väliä loppujen lopuksi, sillä meillä kaikilla on omat elämäntilanteemme, jotka tähän kaikkeen vaikuttavat. Ainut miksi olisi ollut mukavaa valmistua oman ryhmän kanssa samaan aikaan, olisi ollut tietenkin se, että olisi nähnyt kaikkia vielä porukalla. Mutta tiedän, että meidän jengi kokoontuu vielä. Meillä on aivan erityinen porukka ja Vierumäen maailma on jotain sellaista, mitä ei voi selittää, ellei sitä itse koe. Tästä voisin kertoa joskus toiste lisää.

Kaksi ja puoli vuotta sitten tulin lopullisesti Helsinkiin ja opintojen ohelle tuli pysyvästi kesällä 2013 alkanut yrittäjyys. Kevät 2014 oli kuitenkin niin rankka uusien työkuvioiden, uuden kotikaupungin, ihmisten, ihmissuhteiden ja epäonnistuneen kisakauden vuoksi, että opinnot jäivät tauolle hetkeksi. Ja ne olivat sillä tauolla aina viime vuoden vaihteeseen saakka, kunnes päätin, että nyt. Nyt oli oikea aika hoitaa takaraivossa koko ajan pientä ääntä pitänyt muistutus loppuun.

Samaan aikaan, kun pistin kroppaani ja mieltäni toimimaan kilpailuja varten, pistin koulun hoitumaan. Vaikka kaikki tuo yhdessä oli tietenkin todella haastavaa, oli nuo asiat kuitenkin myös toisiaan tsemppaavia. Vision mielessäni tämän valmistujaispäivän ja sen fiiliksen, minkä saan siitä kaikesta, kun ne ovat tehtyinä. Takaisin kilpailulavoilla, koulu paketissa ja kaikki mahdollisuudet ja ovet avoinna.

Ne kaikki epätoivon hetket ja niistä ylipääsemiset, kaikki ne yksin vietetyt päivät ja viikot, eväiden pakkailu ja roudailu mukana ympäri maailmaa, treeneissä itsensä ylittäminen. Se, että Thaimaassa vietän suurimman osan ajastani hotellihuoneessa leväten ja kirjoittaen opinnäytetyötäni. Se, että kaikki tämä vaati uusien ajatusmallien opettelua, itsensä ylittämistä, vaikeita valintoja ja rohkeutta yrittää. Se kaikki palkittiin.

Nyt voi todellakin sanoa, että I did it. Ja nyt vasta onkin sellainen olo, että koko maailma on avoinna. Mikä vain on mahdollista. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Eilen minusta tuli liikunnanohjaaja amk (bachelor of sports), erikoistumisena urheiluvalmennus. Sain viettää upean päivän läheisteni kanssa ja olin jokaikisen onnitteluista erittäin otettu. Olen niin kiitollinen, että en oikein löydä tähän sanoja. Eilinen päivä oli juuri sitä mitä olin visioinut, ja vielä enemmän. Viimeiset kuusi viikkoa elämästäni jäävät vahvasti muistoihin. Aikana, jolloin tapahtui suuria muutoksia ja merkittäviä tapahtumia elämässäni ja ajatuksissani. Suuntaan, johon haluankin niiden menevän.

Juuri nyt olen erittäin onnellinen. Hyvät yöunet takana, pian valmiina päivän treeneihin.

KIITOS. Huh.

<3

Eevsku