Katsoin oman #bestinine kokoelmani instagramista, joka näyttää vuoden 9 suosituinta postausta ja se herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Kuvat ovat aika fitness -painotteista, mutta no, se on ollutkin tämän vuoden isoin juttu omassa elämässäni. Ja silti tärkein, rakkaus, keskellä. ♥ Nämä ovat tietenkin teidän seuraajien tykätyimpiä kuvia eikä omia valintojani, mutta kyllä noista jokainen on ollut muistettava hetki. Ja vaikka voisi ajatella pelkästään katsomalla näistä, että tykkäykset johtuvat pelkästä vähäpukeisuudesta, niin jokaisen kuvan takana oli paljon tunnetta ja tarinaa. Tuon videon muuten löydät hashtagin #eevskuvideo takaa jos se kiinnostaa.
Ylärivistä alkaen kuvat vasemmalta oikealle
- Video satunnaisesta perjantaiaamun vapaaohjelman treenistä, joka itseasiassa taitaa olla koko instagram -historiani suosituin postaus – se jollain ihmeellä lähti leviämään ja on kerännyt lähes 4 miljoonaa näyttökertaa ja 22 tuhatta tykkäystä.. !! 😀
- Fitness Classic / EM -karsinnan voitto Helsingissä huhtikuussa – yksi vuoden hienoimmista päivistä. Ensimmäinen kilpailuni 2012 jälkeen, josta jäi oikeasti hyvä fiilis kaikin puolin.
- EM finaalin jälkeen 5. sijan pysti kädessä Espanjassa toukokuussa. Olin sijoitukseen hetkellisesti todella pettynyt, koska mitalit ja voittokin oli todella lähellä, mutta kaikinpuolin myöskin urani parhaimpia kilpailukokemuksia ja kilpailuja. Sekä tähän saakka paras fysiikka ja vapaaohjelmavetoni. Tuosta lähdetään parantamaan ensi vuodelle
- EM -kisoissa ennen vapaaohjelma vetoa backstagella – olin niin valmis ja ohjelmat menikin aivan putkeen sekä nautin esiintymisestä enemmän kuin ikinä
- Kevään Helsingin kisojen jälkeen parhaassa kainalossa ♥ My rock.
- EM -kisojen ohjelmasta. Kesken volttiakin ehtii hymyillä, kun on niin siistiä 🙂 Ohjelma oli paras tähän mennessä kokonaisuuteni ja paransin tähän vuoteen entistä enemmän esiintymistä, kokonaisuuden yhteen hiomista, sulavuutta, tanssillisuutta – onnistuttiin siinä mielestäni hyvin. Myös teema oli juuri minulle; lumi, suomalaisuus ♥ Mutta ensi vuoden teemakin on jo keksitty ja se tulee olemaan jotain ihan muuta, mutta myös mieletön… !
- Tämä oli muistaakseni ensimmäinen kuva keväällä (ja niitä harvoja koko vuodesta), jonka laitoin “kunnostani” ja muistan tuon fiiliksen ja tekstin. Olin todella onnellinen tuolla hetkellä siitä, että kaikista haasteista huolimatta kunto tuntui tulevan ja ilman rääkkäystä. Ja kiitollinen kropalleni, kuinka se on kaikesta selvinnyt, parantunut ja jaksaa edelleen ♥
- Pari päivää EM -kisan jälkeen olin menossa PING -Helsinki tapahtumaan ja olin vain niiin onnellinen!! Vaikka kisoja tottakai odottaa, odotan melkein enemmän tuota sen jälkeistä aikaa, kun on tehnyt niin paljon töitä ja on hetki aikaa hengähtää ja vain nauttia. Ah!
- Edelleen kevään Helsingin kisoista. Eihän siitä onnen ja helpotuksen itkusta meinannut tulla loppua! :’D
Vaikka kuvissa näkyy paljon paljasta kroppaa, rusketusta ja lihaksia – edustavat nämä itselleni paljon muuta. Kuten fitness minulle muutenkin. Minulle fitness on huippu-urheilua, tapani elää, haastaa ja toteuttaa itseäni. Se on intohimoni ja niin kauan kuin tämä palo on sisälläni, aion sen hyödyntää. Tiedän myös, että joku päivä se hiipuu ja sitten en enää aio kilpailla. Kilpaurheilijana olen se, joka haluaa voittaa ja olla huipulla, en tykkää ainakaan vielä harrastelusta.
Nyt fitness on virallisestikin ammattini (ifbb elite pro -status syyskuussa). Vaikka tuo status ehkä jollekin “todistaa jotain enemmän”, minulle juuri mikään ei muutu vaikka tottakai se on upea juttu ja kunnia sekä mahtava päästä ensi vuonna starttaamaan ammattilaissarjassa “puhtaalta pöydältä”. Olen käyttänyt kaikki resurssini vuosia jo niin, että voisin panostaa urheiluun ammattimaisesti. Aina se ei ole mennyt ihan putkeen, koska työ ja/tai ihmissuhteet ovat rasittaneet liikaa, mutta koko ajan on menty eteenpäin. Nyt olen pari vuotta pystynyt laittamaan urheilun priorisoinnissa ykköseksi. Sen edelle menee vain parisuhde ja lähimmäiset perheessäni. Tuota on pitänyt ja pitää edelleen opetella, koska kuulostaahan se todella itsekkäältä. Ja sitä se onkin. Sitä sen on pakko olla, jos aikoo huipulle. Huippu-urheilu ei ole balanssia eikä itsestään saa kaikkea irti jos antaa siitä energiasta liian moneen suuntaan. Kaikki eivät tuota tule koskaan ymmärtämään, mutta ne ymmärtävät ketkä haluavat sellaisessa elämässä olla mukana. Niin se vain menee. Sama pätee myös yrittäjyyteen. Huippu-urheilussa ja yrittäjyydessä on paljon samaa ja siksi yrittäjyyden vaatimukset eivät ole olleet itselleni yllätyksiä vaikkakin hetkittäin aika rankkoja huippu-urheiluun yhdistäessä. Tämä on valintani tällä hetkellä ja sitä se on ainakin vielä ensi vuoden, johon olen valmis panostamaan urheilun osalta vielä aiempia enemmän.
Näen noissa kuvissa sen, kuinka kroppani vihdoin toimi vuosien haasteiden jälkeen. Kuinka uskalsin luottaa siihen ja itseeni vaikka se välillä koetuksella olikin, pääsin kaikkien haasteiden läpi. Se kuinka kova työ palkittiin ja kaikki palaset loksahtivat hetkittäin kohdalleen. Tavoitteeni oli tänä vuonna olla paras versio itsestäni ja se täyttyi. En olisi keväällä voinut pyytää enempää muutaman aiemman vuoden haasteiden jälkeen. Nyt syksyn kaudella petyin nimenomaan vain siihen, etten saanut parasta itseäni irti. Sijoitukset (Arnold Europe 7. ja MM 6.) ja kilpailusuoritukseni olivat hyvät ja oikeastaan erittäin hyvät siihen nähden, että palautumishaasteet nostivat taas päätään. Olen iloinen kilpailuista, kaikista kokemuksista ja tästä koko vuodesta, en pelkästään niistä hetkistä kun kaikki meni putkeen. Pitää osata nauttia elämästä myös haastavampina kausina ja nähdä niistä hyvät puolet.
Kevät olikin iso onnistuminen ja siitä ammennan energiaa sekä voimia vielä kauan. Vielä ehkä kuukausi ennen kevään EM -karsintaa en ollut varma tuleeko kilpailuja. Olin ollut kipeänä, selkä oireili enkä voinut tehdä ohjelmaa kokonaisina. Yavoite näytti niin kaukaiselta sekä vanhat epäonnistumiset ja sen pelko nosti päätään isosti. Mutta jostain se luotto tekemiseen löytyi ja vei lähes täydellisen kilpailukauden loppuun saakka. Ja tärkeimpänä se, että sain tehdä sen niin upean tukijoukon keskellä ja näistä kaikista on muistona myös videosarjaa.
Tehtiin keväällä tuosta kisarupeamastani videosarjaa youtubeen (eevsku x fitness), josta katsoin eilen tuon fitness classic -kilpailupäivän ja em -kilpailujen videot. Eikä siinä itkulta säästytty. Tämä vuosi ja nuo kaikki kilpailut on merkanneet paljon.
Muistan jokaisen kilpailun ja kaikki ne tunneskaalat, joita olen käynyt läpi. Tosin muistan ne myös aiemmilta vuosilta, niin vahvoja ne ovat minulla urheilussa. Tämä vuosi oli myös merkittävä siksi, että nautin tekemisestä enemmän kuin aiemmin ja itse kilpailuissa pystyin olemaan rennompi ja läsnä jännityksestä huolimatta. Tilalle tuli rentoutta ja luottoa itseeni ja kehooni. Sitä rentoutta ja luottamusta, joka minulla vielä oli tätä aloittaessani. Silloin ei ollut mitään mihin verrata tai omia huonoja kokemuksia taustalla.
Toinen asia, joka on ollut tämän vuoden teema, on ollut toisiin vertaamisen lopettaminen. Se tosin liittyy myös juuri tuohon luottamukseen. Kun rakentaa vahvan luottamuksen itseensä, ei tarvitse vahvistusta ja hyväksyntää ulkopuolelta. Toki silti tukea, rakkautta ja hyväksyntää on ihana saada hyvistä ihmissuhteista sekä esimerkiksi valmentajalta. Jotka saa ihan itse valita. Onneksi! Olenkin todella kiitollinen valmentajastani/mentorista/ystävästä Teemusta, kenen kanssa olemme saaneet tuntea jo 7 vuotta. Hän on ollut matkallani mukana alusta saakka ja tulee aina olemaan jollain tavalla vaikka emme aina näe tai olekaan yhteydessä. Teemu asuu Kouvolassa ja minä olen huono kertomaan itsestäni jos ei ole jotain sovittuja tapaamisia/ yhteydenottoja. Tähän kuvioon tuleekin hieman muutosta ensi vuodelle ja tiimiini tulee valmentaja Helsingistä. Myös vapaaohjelmaan saan jatkossa apua myös Helsingissä vaikka ystäväni ja koreografini Ringa pysyykin myös kuviossa mukana. ♥ Niin kiitollinen näistä ihmisistä. Onhan se aika mahtavaa, kun jotkut ovat olleet mukana aivan alusta saakka! Niin myös tavallaan tuleva Helsingin valmentajani. On helpompi ymmärtää kokonaisuutta, tukea ja myös iloita onnistumisista, kun on nähnyt mitä kaikkea matkan varrella on tapahtunut. Minulle tämä on paljon enemmän kuin vain treenaamista ja kisaamista.
Syksyn kilpailuihin lähdin se mielessä, että nyt tarvitsisi parantaa vain hieman kuntoa ja paketti olisi parempi kuin keväällä, kaikki olisi mahdollista. Mutta asiat eivät aina mene kuin on suunnitellut, ei lähes koskaan, sen olen jo oppinut. On vain hyväksyttävä muutokset ja asiat, joita ei ollut suunnitellut. Palautumisongelmat nostivat taas päätään ja huomasin olevani taas ylikuormittunut hermostollisesti.
Se oli tottakai vaikeaa hyväksyä ja jatkoin kuitenkin kauden loppuun, tehtiin se mitä pystyttiin. Minulla tuo ylikuormitus näkyy kropan väsymisenä. Se kerää nestettä, on voimattoman tuntuinen, ei enää reagoi muutoksiin dieetissä. Silti suorituskykyni ei juurikaan laske ja siksi se on niin vaikea havaita tai hyväksyä. Sama oli silloin 2014. Vaikka olin ylikuormitustilassa ollut jo pitkään, tein ennätyksiä suorituskyvyllisesti. Lisäksi hormonitoimintani ja uneni on lähes normaalia – isoja hälytysmerkkejä ei oikeastaan tule. Ne näkyvät/ tuntuvat vain ulkoisesti ja väsymys tulee pysähtymisen jälkeen.
Niin kävi nytkin, mutta toki paaaljon lievempänä, koska tehtiin asiat silti niin hyvin kuin mahdollista. Tiedän, että nyt pitää ottaa kevyemmin ja palautua kunnolla, ennen kuin lähtee uuteen treenikauteen. Niin olen tehnytkin, jo viimeiset 6 viikkoa kilpailujen jälkeen. Kovia treenejä ei ole ollut kisojen jälkeen ja palailen niiden pariin pikkuhiljaa. Ohjelmassa on ollut nyt lähinnä ulkoilua, kehonhuoltoa, kevyitä jumppia salilla (kehonpainojuttuja ja tukilihaksiavahvistavaa treeniä), hengittelyä, joogaa.. Aikaa läheisten kanssa ja vain olemista.
Kun päästiin Leville kolme viikkoa sitten, oli kilpailuista “jo” kolme viikkoa ja olin ajatellut, että viimeistään siellä pääsen treenaamaan. Nuo kolme viikkoa kilpailujen jälkeen oli kuitenkin mennyt hoitaessa työasioita, yhteistyökuvioita ja sellaisia asioita, jotka jäävät kilpailukauden tiukemmilla viikoilla tekemättä. Tuo on aina hieman haastava yhdistelmä vaikka nyt kaikki on jo miljoona kertaa paremmin kuin aiempina vuosina. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun pystyin oikeasti olemaan pois töiden äärestä kilpailuviikot ja jo ennen niitä paljon kevyempää. Mutta vielä täytyy saada asioita eteenpäin niin, ettei se “rumba” ala heti kilpailujen jälkeen. Silloin pitäisi kuitenkin saada aikaa palautumiselle. Vaikka toisaalta en tiedä miten ne kierrokset hetkessä laskisikaan, itselläni ne laski vasta Levin ekan viikon jälkeen, kun hyväksyi sen väsymisen ja että on ihan ok vain olla. Ei se helppoa ole ihmiselle, joka rakastaa touhuamista ja urheilua. Yli kaiken. Minua ei ole luotu olemaan paikallaan, mutta se on vähän pakollista tuon äärimmäisen touhuamisen vastapainoksi. Onneksi nyt palautumisen merkkejä on alkanut tulemaan, mutta en edelleenkään pääse vielä “tekemään täysillä”. Nyt on oltava fiksu ja mentävä askel kerrallaan. Haluan palautua kunnolla, jotta olen ensi syksynä elämäni kunnossa. Nyt se vaatii rauhoittumista ja hyvää peruskautta sekä työskentelen myös tuon vanhan ylikuormitustilan jäljen purkamisen kanssa.
Olenkin lukenut paljon tänä vuonna psykologiasta ja traumoista. Miten traumat kehittyvät ja millaisia jälkiä ne voivat jättää. Traumat voivat olla henkisiä tai fyysisiä eikä se tarkoita aina väkivaltaista tai tapaturmaista tapahtumaa. Meidän keho ja mieli suojelee siltä, että uusia samanlaisia tapahtumia ei enää tulisi ja siksi itsestään voi löytää alitajuisia blokkeja, jotka estävät etenemästä jonkin asian kanssa. Negatiiviset, huonot kokemukset jäävät helpommin ja syvemmin meihin kuin hyvät kokemukset. Mitä enemmän asiaa tiedostaa niin alkaa huomaamaan itsessään ja ympärillään käytöstä ja käytösmalleja, jotka voisivat olla muutettavissa, kun tiedostaisi mistä ne tulevat. Ja ainakin itse koen, että se tekee elämästä antoisampaa ja vapaampaa. Syvempiä suhteita itsensä, muiden ja elämän kanssa.
Mitä nuorempana nuo blokit ovat kehittyneet, sitä vaikeampi niihin on päästä tietoisesti käsiksi ja saada ne poistumaan. Kaikilla meillä on kehittynyt lapsuudesta ja nuoruudesta erilaisia blokkeja, jotka eivät kaikki välttämättä ole haitallisia, mutta uskon itse siihen, että mitä vähemmän niitä on, sen parempi. Silloin pystyy elämään tietoisemmin ja tekemään paremmin valintoja elämässä itse eikä alitajunnan kautta. Pystyy ottamaan elämästään 100% vastuun syyttämättä mitään tai ketään muuta ja nähdä vain tapahtumat ja ihmiset kokemuksina, jotka opettavat. Ja jotka saavat olla osa itseä ja elämää, mutta niihin ei tarvitse ripustautua eikä etenkään antaa vaikuttaa haitallisesti omassa elämässä.
Sillä matkalla ollaan, eikä se tavallaan koskaan lopukaan. Tulee tasaisempia vaiheita ja oivalluksia, mutta kun yksi asia on purettu, tulee sieltä alta jotain uutta. Enää se ei ole yhtä pelottavaa, päinvastoin. Se on vapauttavaa, antoisaa ja vahvistavaa vaikkakin hetkittäin toki myös rankkaa.
Välillä olisi “helpompaa” jos pitäisi “tiukasta kontrollista” kiinni, ei uskaltaisi olla herkkä ja haavoittuvainen. Suorittaisi asioita ja ei kyseenalaistaisi niin paljon. Mutta en pidä sellaisesta elämästä. Se on auttanut silloin, kun ei ole ollut tarpeeksi vahva kokemaan kaikkea ja ollut oikeanlaista tukea ympärillä. Kun on ollut “pakko selviytyä”.
Välillä hätkähdän ja ihmettelen itsekin omia isoja tunteita ja reaktioita. Onko pakko ottaa asiat niin isosti?
Mutta kyllä on. Kaikki oikeat ongelmat ja haasteet ovat syntyneet ainoastaan siitä, että ei ole uskaltanut tuntea täysillä. On padonnut asioita sisälle ja esittänyt, että kaikki on hyvin ja olen aina vahva. En ole. Olen välillä myös heikko, väsynyt, lopussa. Ja se on täysin ok. Niin kauan kuin sitä ei hyväksy, siitä tulee pelottava asia, jota kontrolloi, mutta se näkyy silti omassa elämässä. Ehkä tyhjiönä, ehkä huonoina ihmissuhteina, ehkä siinä, että mikään ei tunnu miltään tai mikään ei ole riittävää. Ja ne purkauksetkaan eivät tule sen jälkeen niin isoina, kun on saanut niitä patoutuneita tunteita purettua.
Tämä vuosi ja kausi opetti minulle sen, että uskalla olla 100% sinä. Uskalla katsoa niihin vaikeisiinkin asioihin asioina. Mikään ei ole liian iso asia purettavaksi, mutta tottakai niihin kannattaa pyytää apua ja tukea.
Tee elämästäsi juuri sen näköistä kuin SINÄ haluat. Ei sellaista kuin perhe, yhteiskunta tai kuka tahansa muu haluaa. Tee asioita, jotka pelottaa, mutta ota askel kerrallaan. Ei ole mihinkään kiire.
Panosta hyviin, laadukkaisiin ihmissuhteisiin. Tai vaikka edes yhteen. Uskalla tutustua itseesi ja muihin avoimesti. Näyttää mitä oikeasti tunnet. Sanoa mitä oikeasti ajattelet. Muista, että ihmisiä myös tulee ja menee ja se on myös luonnollista.
Anna anteeksi kaikille, kenelle olet jostain vihainen tai katkera. Anna niille ihmisille anteeksi, koska muuten se vie edelleen vain omaa energiaasi. Jotkut asiat ovat silti huonosti tai muuttaisit jotain jos voisit, mutta on parempi hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on ja ajatella hyvää niistä hetkistä tai ihmisistä. Jokainen yrittää parhaansa niillä työkaluilla ja resursseilla kun sillä hetkellä on käytettävissä.
Rakenna parempia ajatus- ja käytösmalleja. Hyväksy huonot hetket, päivät, kaudet. Ne ovat osa elämää.
Kun mietit ensi vuoden tavoitteitasi, laita sinne ensin tavoitteita, jotka eivät liity ulkoiseen menestymiseen. Todellinen menestys tulee sisäisestä kasvusta, muutoksesta ja oivalluksista.
Omat tavoitteeni vuoden vikoihin päiviin:
- Käy läpi kaikki, mitä vielä haluat tästä vuodesta käydä läpi, jotta on valmis aloittamaan ensi vuoden puhtaalta pöydältä
- Ota iisisti, ole itsellesi armollinen, kuuntele kroppaa
- Tee vain se, mikä tuntuu hyvältä
- Mieti tavoitteet ja kuviot ensi vuoteen, mitä oikeasti haluat ?
- Mikä on tarpeellista, mistä voi päästää irti
- Ole 100% rehellinen itsellesi (ja toki myös muille)
- Hengitä, meditoi, lue, ole, rakasta, kirjoita, pura, itke, naura..
Mietitään ensi vuoden tavoitteita tarkemmin toisessa postauksessa..
Millaisia tavoitteita sinulla on?
♥
Eevsku
Ps. Nettivalmennusten starttiin on enää viikko! ♥ Tuu mukaan!
Seuraa myös:
Youtube
Podcast
Snapchat: eevsku
