
Muutosten vuosi 2020
Uusi vuosi. Vaikka päivät ovat käytännössä samanlaisia oli päivämäärä mikä tahansa, on uuden vuoden alussa silti jotain erilaista energiaa. Tuntuu hyvältä pohtia kulunutta vuotta ja päästää irti asioista, joita ei halua mukaan uuteen sykliin.
Viime vuosi oli tosiaan hyvin erilainen monellakin tapaa. Ensimmäinen vuoteni aikuisiällä ilman urheilu-uraa tai mitään muutakaan isompaa tavoitetta. Tavoitteeni oli palautua, nauttia elämästä ja miettiä, mitä haluan tulevaisuudelta. Vuoden alussa kävin joogaopettajakoulutuksen ja olin Balilla 2 kuukautta, ja ne muuttivat minua ehkä enemmän kuin osasin odottaa vaikka odotinkin siltä paljon. Avauduin elämälle uudella tavalla ja halusin päästää irti urheilijaidentiteetistä sekä siihen liittyvistä uskomuksista ja rajoituksista. Mitä haluaisin tehdä, jos ei olisi mitään rajoituksia? Mitä haluan oikein syvällä sisälläni?
Vastaukset liittyivät vapauteen, iloon, kokemuksiin, inspiraatioon, luontoon, yhteyteen sekä rakkauteen. Niitä minä haluan. Ja ennen kaikkea kokea yhteyttä sekä rakkautta, tavalla, jota en ollut vielä aiemmin kokenut. Urheilu-ura antoi paljon ja sain siitä kaiken minkä halusin, nyt oli aika kääntää täysin uusi sivu ja niin todella tein.

Mitä oikeasti haluan?
Keväällä ahdisti. Se, että minun piti olla vapaa ja tehdä asioita, mutta yhtäkkiä olinkin lähinnä kotona Helsingissä – kerrostalossa, kun olisin halunnut olla luonnossa ja kokemassa eri asioita. Olin väsynyt ja inspiraationi oli hukassa. Se johtui toki meneillään olleesta tilanteesta, mutta pakotti myös kyseenalaistamaan paljon asioita. Jos olisin jatkossa “vain kotona”, niin millaisen ympäristön itselleni haluaisin? Mitkä asiat täyttävät minut vaikka ei tapahtuisikaan “mitään erikoista”?
Olen aina rakastanut luontoa, syntynyt ja kasvanut luonnon lähellä sekä aikuisiällä luontoyhteys ja tarve olla siellä on vain kasvanut. Tiesin, että haluan lähelle luontoa, pois kaupungista. Helsinki on antanut minulle paljon, mutta nyt en enää kokenut sitä omakseni. Siellä on paljon hyvää – mahdollisuuksia, ystäviä, kontakteja, tapahtumia. Mutta se ei enää saanut minua tyytyväiseksi vaan kaipasin jotain muuta. Haaveilin myös perheestä, mutta nämä muutokset minussa ja elämässäni johtivat myös parisuhteessani eri teille ja silloin toki perhehaaveetkin hetkeksi jäivät. Joskus on rakkaudesta huolimatta parasta päästää irti ja jatkaa omaan suuntaan, jotta saa toteuttaa itseään ja unelmiaan haluamallaan tavalla. Se voi olla jopa suurinta rakkautta ja näin ainakin oli meidän kohdalla.
Kesällä tein kaikkea, mitä halusin. Vietin upeita hetkiä ja reissuja ympäri Suomea. Olin paljon myös yksin ja tein tilaa itselleni sekä omille ajatuksilleni. Energiani ja inspiraationi palasi, vaikka itkin myös enemmän kuin vuosiin. Hetkittäin tuntui, että haluan palata vanhaan takaisin, mutta se uusi vapauden ja rakkauden tunne sekä energia voitti – olen menossa oikeaan suuntaan. Ero avasi tilaa myös aivan uudenlaiselle rakkaudelle ja yhteydelle ja mietin monesti surusta huolimatta, että onneksi uskalsin.
Olin syksyllä Lapissa pari kertaa ja koska olin parina talvena jo haaveillut pidempää aikaa Lapissa, mietin, että muuttaisinko tänne? Miksi ei? Rahat asuntolainaa varten oli säästetty, koska olin sitä jo miettinyt kauan muutenkin. Melkein kuitenkin päädyin ostamaan asunnon Helsingin Lauttasaaresta ja mietin, että voisin sen sitten vuokrata ja tulla Lappiin talveksi. Asiat tökkivät kuitenkin sen suhteen ja tuli tunne, että ostan asunnon suoraan Lapista. Ja monen mutkan kautta niin lopulta tein ja löysinkin aika pian itselleni täydellisen kohteen.

Hyvää ja haastavaa
Loka-marraskuu oli itselläni hyvin stressaavaa aikaa, sillä piti miettiä mihin muuttaa, etsiä ostettava asunto, hoitaa asuntolainaa (sen kanssa oli säätöä, koska tämä piti ostaa vapaa-ajan asuntona), tehdä syksyn kolmas muutto ja ensin Lapissa vuokramökkiin ennen lopullista, hankkia auto sekä hoitaa asiat valmiiksi tulevaa koiranpentua varten. Näiden lisäksi toki hoitaa myös omaa yritystä vaikka onneksi pystyin ottamaan töistä hieman vapaampaa tarvittaessa. Oli tuo kokonaisuus kuitenkin kaikkien muutosten kanssa sellainen, että joulukuu meni aika väsyneissä tunnelmissa. Olin todella onnellinen ja helpottunut, että kaikki meni lopulta niin hyvin, mutta myös hetkittäin todella väsynyt. Onneksi tukena on ollut perhettä, ystäviä ja uusi rakkaus, mutta hetkittäin oli silti aika yksinäinen olo kaikkien asioiden kanssa ja niitä hoitaessa. Tilannetta ei varsinaisesti helpottanut yöheräilyt Hallan kanssa, mutta siitä en ole valittanut. Koiran ottaminen on ollut vuosien unelmani ja täysin oma valinta kaiken aikataulurumban keskelläkin (koska sattui vain olemaan muuten täydellinen ajoitus ja pentue), joten tässä ollaan menty hetki ja päivä kerrallaan. Opetellen elämää yhdessä Lapissa.
Viime vuonna elämä oli siis ihanaa, onnellista, täynnä kokemuksia, rakkautta, rohkeutta ja uusia polkuja. Mutta mukana oli myös irtipäästöä, surua, ahdistusta, pelkoa ja stressiä. Näin se on aina – elämän kontrastit. Joka vuosi enemmän ja enemmän opettelua sen kanssa, että hyväksyy kaikki erilaiset tunteet ja tapahtumat. Eniten omaan onnellisuuteen vaikuttaa se, miten asioihin suhtautuu, eikä se mitä kaikkea tapahtuu. Mutta onneksi myös omaan elämään voi vaikuttaa paljon omien valintojen kautta. Joskus se vaatii isojakin hyppäyksiä tuntemattomaan, mutta voi avata jotain ihan uutta ja mahtavaa. Ja sitähän varten täällä ollaan, kokemassa erilaisia asioita.
Uuden vuoden aloitan edelleen hieman väsyneenä, mutta erittäin kiitollisena tästä kaikesta, mihin viime vuosi minut kuljetti. Haastavista asioista huolimatta, viime vuosi oli mieletön ja siellä oli paljon hetkiä, jotka tulen muistamaan ikuisesti. Olen kiitollinen omasta kodista Lapista, tämä todella tuntuu kodilta. Niin sisällä, kuin ulkonakin. Ainakaan vielä tällä hetkellä en ole kertaakaan kaivannut kaupunkiin ja olen täällä niin kauan, kuin tuntuu hyvälle.

Kiitos vuosi 2020 – näytit ja opetit taas paljon asioita. Tervetuloa vuosi 2021 – aion edelleen jatkaa avoimin mielin ja rakkaudesta käsin elämistä. Uskallan tehdä valintoja, jotka vievät elämääni haluamaani suuntaan ja jatkan vielä palautumista. Annan itselleni aikaa ja tilaa. Täällä on hyvä hengittää. ♥
Meidän elämää voit seurata instagramin & nyt myös taas pitkästä aikaa youtuben puolella! Kaksi ensimmäistä videota Lapista näet tästä alta:
Kiitos, kun elät mukana! Ihanaa uutta vuotta!
Eevsku & Halla
Ja vielä lopuksi valmennusinfoa!
Myynnissä ovat nyt kaikki kolme suosituinta valmennustani:
MOVE – kehonpainotreeniä
HANDSTAND – opi käsilläseisonta
BALANCE – palautumista
Valmennusten myynti päättyy sunnuntaina 10.1. ja valmennusten livetreenit alkavat ensi viikolla. Starttimateriaalin saat käyttöösi heti! Tervetuloa mukaan ♥
4 kommenttia
Oot ihan mielettömän inspiroiva tyyppi <3 Ihailen sitä, että uskallat tehdä vaikeitakin päätöksiä ja hypätä kohti uutta rohkeasti, antautua elämälle! <3 Kaikkea hyvää sun vuoteen 2021! Hallalle rapsutukset <3
Kiitos Katariina <3 Kaikkea hyvää myös sulle!
Hei Eveliina, luin juttusi IS:stä tänään, aivan mielettömän hienoa! Olen iloinen puolestasi.
Saako mummoihminen kysyä mistä kaunis vaaleanpunainen anorakkisi on?
Kiitos Tiitu! Tämä takki on Weekendbee – verkkokaupasta ja Houdini anorakki 🙂