
Tavoitteena valmennukset, joista jää hyvä olo
Aloitin verkkovalmennusten tekemisen 2016 ja loin oman valmennusbrändini Eevsku Training syksyllä 2017. Ennen verkkovalmennuksia oli valmentanut lähes täysipäiväisesti jo vuosia – ensin voimisteluvalmennusta ja ryhmäliikuntaa, myöhemmin pienryhmävalmennuksia, PT -valmennuksia sekä valmennuksia yrityksillä. Ehdinpä valmentaa myös crossfittiä v. 2014. Kouluttajana olen toiminut kehonpainonharjoittelun puolella usean vuoden, vaikka nyt viimeisinä parina vuotena en ole tehnyt sitäkään. Olen hakenut omaa paikkaani valmentajana, koska muutos on ollut niin suuri omassa elämässä. Mitä haluan valmentaa? Mitä asioita ihmisille opettaa? Mitä annettavaa minulla on ja mihin itse uskon?
Kun aloitin omat Eevsku Training -valmennukset, oli pääfocus kehonpainoharjoittelun lisäksi kuntosalitreenissä. Myöhemmin mukaan tuli palautumisvalmennus, käsilläseisontakurssi sekä myös toiminnallisen harjoittelun valmennuksia. Ajatuksena oli heti alusta saakka se, että haluan tuoda kokonaisvaltaisen ajattelumallin netistä saataviin valmennuksiin, joissa oli tuolloin trendinä aika kovatkin treeniohjelmat ja ruokavaliot – “tavallisillekin” ihmisille. Tällä tarkoitan ei-urheilijoita. Monet saatavilla olevat ohjelmat olivat lähes suoria kopioita urheilijoiden, yleensä fitness -urheilijoiden ohjelmista. Jotka eivät myöskään olleet aivan parhaalla tolalla muutamia vuosia sitten. Treeniä oli liikaa ja ruokaa sekä palautumista liian vähän. Kokonaisvaltaista ajattelua ei ollut mukana – hormonitoiminnan, palautumisen tai henkisen valmennuksen tärkeyttä ei ehkä ymmärretty. Tai sitten vain painotus oli hieman sivussa.
Joka tapauksessa – halusin tuoda valmennuksia, joiden takana voin täysin seistä. Itse loppuunpalamisen ja kehon toimimattomuuden läpikäyneenä en halunnut, että kukaan kokisi samaa. Etenkin, kun oli tarkoitus tuoda hyvinvointia arkeen eikä kilpailla. Toki ulkonäkö sekä painonnpudotus oli ja on monelle tärkeä elementti valmennukseen lähtiessä, eikä se ole tietenkään väärin. Se on inhimillistä ja meistä jokainen pohtii ulkonäköään halusi tai ei. Siihen suhtautuminen on kuitenkin mahdollista muuttaa ja kun teot lähtevät rakkaudesta itseä kohtaan, on muutos pysyvämpi. Muutosta elämässä on silti aina ja joskus muutoksen alku parempaan suuntaan tarvitsee isomman sysäyksen tai herätyksen – en ole tyytyväinen tähän hetkeen.
Ulkonäön vuoksi treenaaminen ei enää inspiroi
Viimeiset kuntosalivalmennusstartit oli 2 vuotta sitten, vuoden 2019 lopulla, samalla kun voitin maailmanmestaruuden. Tuolloin kävin isoa muutosta läpi henkilökohtaisesti ja päätettyäni lopettaa urheilu-urani kuntosalitreeni ei tuntunutkaan enää niin tärkeälle. Suoraan sanottuna motivaatio sitä kohtaan katosi aikalailla täysin. Treenasin salilla monen vuoden ajan, useita kertoja viikossa ja niin tavoitteellisesti, ettei yksinkertaisesti enää kiinnostanut. Olin jo urheilu-urani aikana kriiseillyt sen kanssa, että treenaan ulkonäköä varten ja se tunne alkoi nousta liian suureksi. En vain enää motivoitunut muokkaamaan omaa kehoa. Se ei täyttänyt minua millään tasolla.
Toki kuntosaliharjoittelu on muutakin kuin ulkonäön treenaamista, mutta se on siinä vahvasti läsnä ja oli etenkin omassa lajissa. Kuntosaliharjoittelussa ei ole mitään väärää tai huonoa. Ehkä vielä joskus palaan salille. Palaudun varmasti fitness -ajoista myös edelleen fyysisen lisäksi henkisesti.
Tai sitten en enää palaa. Sekin on mahdollista. Olen löytänyt kaikesta muusta liikkumisesta jo fitness -aikoina vielä enemmän iloa vaikka silloin salilla käyntikin oli todella antoisaa. Mutta kehonpainotreeni, taitoharjoittelu, liikkuvuus, luonnossa liikkuminen, hyötyliikunta, jooga… Ne kiinnostivat enemmän ja ovat nyt olleet keskiössä viimeisten parin vuoden ajan.
Ja itseasiassa keskiössä on ollut elämä, jonka vuoksi en enää halunnut sen pyörivän treenien ja ruoan ympärillä vaan liike ja ravinto tukevat elämää. Jotta voi elää täysillä. Rakastaa, tehdä, kokea, nähdä, voida hyvin, olla elinvoimainen, energinen ja inspiroitunut. Sitä kaikkea halusin ja olen nyt saanut kokea. On energiaa ja aikaa elämälle.
Haluan keskittyä valmentamaan sellaista, joka inspiroi minua itseäni. Siksi valmennukseni keskittyvät nyt kolmeen kokonaisuuteen: Move, Balance ja Handstand.
Miksi Eevsku Flow?
Kaiken muutoksen myötä Eevsku Training ei enää tuntunut omalta, koska se on perustettu treenaamisesta käsin. Ja pitkien pohdintojen jälkeen brändistä tuli Eevsku Flow, joka oli itseasiassa aivan ensimmäinen nimi, joka tuli mieleeni. Rakastan flow -sanaa sekä sen tarkoitusta ja tuomaa fiilistä. Flow -tila on sellainen, joka on tavoittelemisen arvoinen elämässä. “Go with the flow” on varmasti monelle tuttu sanonta, mutta mitä se minulle tarkoittaa?
Flow on tila ja tunne, jossa olen yhteydessä itseeni, sisäiseen voimaan, intuitioon. Se on tila, jossa kaikki tuntuu olevan linjassa, luotan itseeni ja elämään sekä annan sen virrata lävitseni. Se on tunne, kun kaikki solut kehossa väreilee yhdessä ja antavat viestiä, että tämä on oikein. Flow on elämän virtausta, luottamista, rakkautta, hengitystä, heittäytymistä, uuden luomista, tässä hetkessä olemista.. Kaikki aistit terävöityvät ja on vain tämä hetki. Elämää parhaimmillaan.
Tuota flow tilaa olen saanut kokea elämässäni monesti, esimerkiksi urheilun parissa. Sekä treeneissä, että kilpaillessa. Koen sitä usein myös kirjoittaessa tai ollessani luonnossa. Joogatessa, meditoidessa, lukiessa. Ollessani läsnä rakkaille ja käydessäni syvällisiä keskusteluja. Kiivetessäni tunturiin. Juodessani lähdevettä, kun syön jotain ihanaa ruokaa. Liikkuessani lempimusiikkini tahtiin. Kylmässä vedessä dippaamisen jälkeen. Saunoessa. Katsoessa toista ihmistä syvälle silmiin. Istuessa autossa, junassa tai lentokoneessa kohti seikkailuja. Seikkailujen tai muiden tapahtumien jälkeen niitä muistellessa ja fiilistellessä. Unelmien toteutuessa ja niiden toteutumisen jälkeen. Seistessäni käsilläni. Luodessani jotain uutta, energian virratessa. Terapian jälkeen. Oppiessa uutta. Tuntiessa suurta kiitollisuutta.
Juuri nyt. Juuri nyt koen flowta, kun kirjoitan tätä, koska tämä tuntuu oikealle, tärkeälle ja inspiroivalle joka solussa.
Uskon, että jokaisen on mahdollista löytää oma flow -tilansa – erilaisilla työkaluilla ja erilaisissa hetkissä. Siinä tilassa on jotain niin syvää viisautta ja yhteen kuuluvuuden tunnetta elämän kanssa, että toivon sitä jokaiselle. Flow tila ei ole pysyvä, mutta sitä voi oppia nostamaan esille ja aikaa siinä pidentämään. Ehkä se on lopulta meidän luontainen olotila.
Siksi Eevsku Flow. Toivon, että valmennukseni antavat työkaluja sen oman flown löytämiseksi ja kuten sanoin, siihen on erilaisia keinoja ja työkaluja. Koen, että sen kokeminen ja löytäminen onnistuu parhaiten yhteyden luomisessa oman kehon ja mielen välille, joten siksi kehonpainoharjoittelu, taitoharjoittelu, palautuminen, liikkuvuus, jooga, intuitiivinen ruokailu, hengitys jne.. on niitä, mitä haluan opettaa.
Jos tämä resonoi, niin tervetuloa valmennuksiin mukaan. ♥ Ne löytyvät nyt uusilta omilta sivuiltaan www.eevskuflow.fi.
Huomenna starttaa tämän syksyn ensimmäinen valmennus Move ja pidän siihen starttiluennon sekä useamman livetreenin zoomin välityksellä. Ne tulevat myös tallenteina valmennusalustalle, jos et pääse livenä mukaan. Valmennusmateriaali on käytössäsi koko loppuvuoden.
Myöhemmin syksyllä on tiedossa muita valmennusstartteja. Niistä kuulet ensimmäisenä lisää uutiskirjeestä sekä instagramista!
Uutiskirjeeseen liittymällä saat myös ilmaisen mini käsilläseisontaoppaan. Mukaan tästä!
Kiitos, kun luit tänne saakka ja tulit mukaan valmennuksiin tai et, niin toivon sinulle flown täyteistä syksyn starttia. Terveisiä tunturista!
Eevsku
SEURAA MYÖS:
Tiktok: eevskuflow