Linkatut tuotteet yhteistyössä OzBaby :n kanssa

Tässä postauksessa kerron, mitä hankintoja ollaan vauvalle tehty ja mitä vielä on harkinnassa. Ollaan oikeastaan tehty kaikki hankinnat vasta viimeisten 3 kuukauden aikana. Mentiin pitkään tämän suhteen hyvin rennosti ja luotettiin, että kaikki järjestyy kyllä ajallaan. Enkä myöskään halua tehdä mitään harkitsemattomia hankintoja, sillä pidän minimalistisesta ajatuksesta ja loppujen lopuksi vauva ei alkuun tarvitse paljoa. Tärkeintä on lämmin syli, rakkaus ja ravinto (jossa oma toive on täysimetys).
Pakko kuitenkin myöntää, että mitä lähemmäs vauvan tulo on tullut, sitä enemmän on tehnyt mieli hänelle hankkia kaikenlaista.. Kuitenkin olen saanut aika hyvin pidettyä itseni ostelemasta mitään turhaa ja esimerkiksi vaatteita olen ostanut vain aivan muutaman, koska saatiin niin paljon kierrätettyinä ystäviltä, naapureilta sekä jotain on saatu lahjoina. Niin kiitollinen näistä! Ajatus olikin, että suurinosa vaatteista hankitaan kierrätettyinä, koska etenkin vauvat kasvavat vaatteistaan ulos nopeasti ja käyttöikä on lyhyt. Käytettyinä löytyy todella hyvälaatuisia vaatteita (ja tuotteita) ja kierrätys on myös luontoystävällistä, kuten tiedämme. Vaatteita meillä on nyt pääosin ekalle kolmelle kuukaudelle ja ensi vuoden puolelle ehditään tekemään hankintoja tässä loppuvuoden aikana, kun nähdään myös minkä kokoinen pieni saapuu.
Meidän hankinnat on siis sekoitus uutta ja käytettyä. Kaikki hankinnat on tehty ajatuksella, että ne olisi juuri meidän käyttöön sopivia ja pitkäikäisiä – joko mahdolliselle toiselle lapselle tai sitten kierrätettäväksi eteenpäin. Huomioon on pitänyt ottaa myös talvi, sillä se on täällä Lapissa hieman eri kuin jos asuttaisiin kaupungissa. Kaikkea ei toki edes olla vielä hankittu, mitä varmasti tullaan talven aikana tarvitsemaan, kuten hiihtoahkio ja kantorinkka, jotta saadaan vauva mukaan ulkoilemaan sekä retkille.
Yksi suurimman pohdinnan paikka monella on varmasti vaunujen ja turvaistuimen valinta ja niin ne olivat meilläkin. Saatiin kuitenkin ihanan avulias ja lämmin kontaktointi kotimaiselta OzBaby -lastentarvikeliikkeeltä ja saimme sieltä apua valintoihin. He esittelivät vaihtoehtoja ja lopulta tehtiin sitten päätökset sen mukaan, mikä tuntui meille parhaalle vaihtoehdolle.
Vaunut Britax Smile III ja turvaistuin Britax Baby Safe i-Sense

Tässä päädyttiin OzBabylta löytyvään Britaxin starttipakettiin 5 in 1, johon kuului yhdistelmävaunut (vaunukoppa + istuinosa), turvaistuin, isofix jalusta autoon sekä varustebundle, jossa on sadesuojat ja hyttyssuoja vaunuihin.
Värivaihtoehtoja ja kankaita oli useampia, mutta päädyttiin Atlantic Green -väriin, joka on tehty 100% kierrätetystä polyesterista. Kierrätettyä materiaalia oli valittavana vain kahta väriä, harmaa ja tuo vihreänsävyinen ja päädyttiin ottamaan vähän väriä tänne Lapin tulevan talven keskelle. Arvoin hieman sitä, kyllästyykö kirkkaaseen väriin, mutta nyt olen tyytyväinen, kun valittiin juuri tämä!



Meille tärkeää vaunuissa oli yhdistelmämalli, jossa turvakaukalon saa myös suoraan rattaisiin kiinni. Tämä helpottaa paljon, kun voi nostaa autosta kaukalon suoraan rattaisiin esim. kaupassa käynteihin tai muuten lyhyempiin siirtymisiin vaikka kaupungissa käydessä. Lisäksi tärkeää oli vaunujen helppokäyttöisyys kaikilta ominaisuuksiltaan (kasaus, lukitukset jne) sekä hyvä työntötuntuma. Tässä mallissa on hyvä jousto myös vähän maastoisempaan alustaan ja kuitenkin nämä ovat todella kevyet ja helpot käyttää ja kääntää vaikka yhdellä kädellä. Todelliseen testiin nämä pääsevät täällä talven aikana, mutta ei meilläkään nyt missään syvässä lumihangessa tarvitse tarpoa vaan kävelytiet aurataan täälläkin hyvin. Ja tunturiin ym mentäessä käyttöön otetaan kantoliina/reppu ja myöhemmin ahkio/rinkka.
Vaikea tietenkin sanoa vielä täysin toimivuudesta, kun sen näkee parhaiten käytössä vauvan kanssa. Mutta monelta sain tähän malliin suosituksen ja oma fiilis näistä on kyllä tosi hyvä!

Retkiautoa keväällä etsiessä meille oli myös tärkeää, että siitä löytyy isofix -ominaisuus, jolloin saadaan vauvanistuin turvallisesti takapenkille kiinni. Tämä Britaxin malli (alusta + istuin) on myös siitä hyvä, että se kääntyy 360 astetta, jolloin kaukalon tai vauvan asettaminen helpottuu. Turvaistuin sisältää myös valot, jotka voi kuulostaa alkuun vähän turhalta, mutta ei tule olemaan yhtään turha, kun kohta täällä on taas suurin osa päivästä pimeää.


Muut hankinnat
Kun isoin valinta oli tehty, mietittiin mitä muuta me tullaan tarvitsemaan. Olin saanut ja kysellytkin monista eri tuotteista suosituksia, että mikä voisi oikeasti olla tarpeellista ja monet hankinnat tehtiin sen perusteella.
Meidän ensimmäiset hankinnat oli itseasiassa naapureilta ostetut vauvan sänky sekä hoitopöytä + alusta. Sänky oli juuri sellainen kuin olin ajatellut, eli siitä saa reunan irti ja meidän sänkyyn kiinni. Ajatus on nukkua perhepedissä, mutta on ihan kiva, että vauvan voi tarvittaessa siirtää omaan sänkyyn, kuitenkin pysyen aivan lähellä. Hoitopöytä oli myös juuri täydellinen, simppeli ja sopi hyvin yläkerran vessaan, kun siirrettiin yksi hylly edestä pois. Myös meidän makuuhuone on yläkerrassa ja myös toimistohuone, jossa on nyt vauvan sänky odottamassa sekä vauvan vaatteille ja tarvikkeille hankittu lipasto.



Aivan ykköshankintana halusin kantorepun ja -liinan. Ensin hankittiin pelkkä kantoreppu, mutta hankin nyt myös vielä bambuisen pehmeän liinan aivan ensi päiville ja viikoille vauvan kanssa, koska haluaisin pitää häntä aivan lähellä mahdollisimman paljon ja tuo tuntuu pehmeämmälle vaihtoehdolle kuin kantoreppu. Kantoreppu pääsee kuitenkin myös pian varmasti käyttöön ja tulee meillä paljon käytetyksi kotona sekä ulkoillessa.
Kantorepuksi valikoitui OzBabyn suosituksesta Stokke Limas Carrier, joka on pehmeämpi kantoreppu ja sidottavissa hieman kantoliinan tapaisesti. Kuitenkin sen verran napakka, että menee vauvalle 15 kiloiseksi saakka. Värejä oli valtavasti, mutta valitsin meille oliivinvihreän, niin myös Aapon on kiva käyttää reppua.
Stokkelta meille tuli myös Tripp Trapp –syöttötuoli sekä amme. Tripp Trapp otettiin Newborn -setillä, jota moni suositteli ja tämä tuoli mukautuu vauvan ja lapsen kasvun mukana vuosien ajan. Tämä on klassikko tuoli ja värejä on vaikka kuinka, mutta me valittiin tässä nyt aika neutraali vaalea puinen sävy. Newborn -osaa oli vain vaaleanharmaana, siihen olisin voinut jonkun kuvion/värin ottaakin! Lisäksi tilattiin valmiiksi jo newborn -setin lisäksi istuinosaan tarvittavat varusteet n 6kk eteenpäin käytettäväksi. Stokken Flexi Bath -ammeesta jalustalla saatiin myös suositus ystävältä, joten sillä mentiin. Tuote vaikuttaa hyvältä ja jämäkältä sekä sisältää myös vauvalle tarkoitun tukiosan. Amme ja jalusta menee kasaan, joten säilytys helpottuu.



Näiden lisäksi hankittiin unipesä (Doomoo), jossa vauva voi oleskella ja nukkua valvotusti alakerrassa ollessamme esim lattialla/ vierashuoneen sängyllä. Unipesässä hän on myös hieman suojassa Hallalta (kultainennoutaja) vaikka Halla on varmasti varovainen ja lempeä isosisko. Hankittiin myös itkuhälytin ja leikkimatto. Leikkimatoissa oli kauniita sisustukseen sopivia sävyjä, mutta mentiin vauvan ehdoilla ja valinnaksi osui kaikista värikkäin malli – siitä hän varmasti tykkää eniten. 🙂 Itkuhälyttimistä valittiin tuollainen versio, mikä on ladattava eikä pattereilla, mutta kameraa ei ajateltu tarvitsevamme.
Hankkimatta jätettiin nyt ainakin toistaiseksi sitteri vaikka se suurimmalla osalla taitaakin olla. Katsotaan nyt ensin missä vauva viihtyy, mutta ajatuksena olisi kantaa ja pitää vauvaa paljon lähellä (liina/reppu) sekä lisäksi meillä on nyt tuo tripp trapp, unipesä ja vaunut. Sitterin voi hankkia sitten, jos sille näyttäisi olevan tarve. Meillä ei ole vauvalle mitään leluja leikkimaton lisäksi, eikä niitä heti tarvitakaan (ja muutenkin haluan välttää turhaa). Yksi pehmokirja saatiin naapurista ja ehkä sellainen mobile voitaisiin hankkia sänkyyn ja/tai hoitopöydän yläpuolelle.
Lisäksi hankintalistalla on tosiaan vielä pyörä/hiihtovaunu, johon saisi vauvan jo aika pienestä mukaan (hiihtämään), sillä tänne tulee lumi jo kuukauden kuluttua. Toki ei välttämättä aivan heti olla hiihtämässä, mutta mahdollisesti tämän vuoden puolella jo kuitenkin! Olen kurkkinut Thulen -vaihtoehtoja, mutta saa heittää omia suosikkeja jos on kokemuksia! Sitten olen nyt miettinyt vielä turvaistuimeen lämpöpussin hankkimista, sellaisen, mistä vyöt saisi läpi ja vauvan voisi nostaa pussin sisälle vähemmissä vaatteissa myös talvella. Ihana untuvapussi vaunuihin ollaan saamassa lahjaksi ja se tulee varmasti käyttöön koko talven ajan.
Mitkä hankinnat teillä on ollut hittejä, mitkä huteja? Onko jotain, mitä ehdottomasti suosittelisit hankittavaksi?
Kiitos vielä ihanasta palvelusta ja avusta OzBaby:n yrittäjille ja henkilökunnalle – voin lämpimästi suositella tätä kotimaista perheyritystä vauvavuoden hankintoihin! 🧡
Laskettu aika on tällä viikolla ja täällä on odottavainen tunnelma. Muutamana yönä on jopa ollut sellainen olo, että jokohan synnytys alkaisi, kun on tullut tuntemuksia, joita ei aiemmin ole tullut. Keho ja vauva valmistautuvat tulevaan, mutta kuitenkin päivät on olleet aika rauhallisia enkä taas viime yönä en herännyt kertaakaan vaan nukuin 10 tuntia aikalailla putkeen.
Siitä olen kyllä valtavan kiitollinen, että yöunet ovat olleet edelleen niin hyviä. Toivon, että vauva saisi meidän hyvät unenlahjat, jotka olen itsekin perinyt mm. äidiltäni ja isoisältäni. 🙂
Terveisiä täältä upean Lapin ruskan keskeltä, jonne saimme myös hieman aurinkoa sateisen viikon jälkeen! Synnytystä ja kaikkea tulevaa innolla odottaen,
Eevsku
Joko luit postaukseni Raskausajan vinkit top 5?
Seuraa myös:
Youtube (kurkkaa ilmainen joogaharjoitus)
Tiktok: eveliinatistelgren