Moi! Kiva, kun löysit tiesi tänne.
Olen Eveliina Tistelgren, somessa minut tunnetaan nimellä Eevsku. Olen 31- vuotias ja asun tällä hetkellä Lapissa, Levillä, jonne muutin Helsingistä vuoden 2020 lopulla. Olen yrittäjä, hyvinvointivalmentaja, joogaopettaja, hyvinvointivaikuttaja ja ex-urheilija. Tällä hetkellä olen ennenkaikkea äiti pienelle vauvalle.
Voitin marraskuussa 2019 vapaaohjelma fitnessin maailmanmestaruuden (IFBB Women’s Fitness) ja samalla päätin urheilu-urani. Olen myös fitnessin Suomen mestari vuodelta 2012 ja ennen fitness -uraani olen kilpaillut myös mm. telinevoimistelussa ja hiihdossa.
Urheilu on siis aina ollut osa elämääni ja kilpaurheilukin jo lapsesta saakka. Vuonna 2019 kuitenkin päätin, että kun olen saavuttanut oman potentiaalini kilpaurheilijana, niin haluan siirtyä enemmän kokonaisvaltaisemman hyvinvoinnin pariin, joka on ollut intohimoni jo vuosien ajan. Uskon ihmisen kokonaisvaltaisuuteen, joka on niin paljon enemmän kuin treeniä, ruokavaliota ja suorittamista. Onneksi näistä asioista puhutaan ja ymmärretään nykyään paljon enemmän! Koin itse loppuunpalamisen vuonna 2014 ja se on opettanut paljon kuormituksesta, palautumisesta ja oman kehon kuuntelusta. Myös monet loukkaantumiset ja muut haasteet ovat pysäyttäneet ja laittaneet kuuntelemaan itseäni enemmän.
Valmentajana olen toiminut jo noin 15 vuoden ajan, ensin lasten liikunnassa, ryhmäliikunnanohjaajana, voimisteluvalmentajana, PT:na, yritysten liikunnanohjaajana ja kouluttajana. Yrittäjä olen ollut vuodesta 2013. Viimeisimpinä vuosina olen pääosin keskittynyt kouluttamaan ja luennoimaan sekä valmentamaan verkon kautta. Suurin kiinnostukseni on kehonpainoharjoittelussa, taitoharjoittelussa, liikkuvuudessa, joogassa ja mielen voimassa. Fyysisyyden rinnalla haluan kannustaa myös esimerkiksi erilaisiin harjoituksiin lisäämään läsnäoloa, oman kehon kuuntelua, intuitiivista ruokailua ja rauhallisempaa oloa. Minua kiinnostaa energisyys, elinvoima, ilo, rauha ja rakkaus. Valmentajana voi aina oppia lisää ja valmennustyyli muuttuu myös oman muutoksen ja kokemuksen myötä. Olen opiskellut mm. liikunnanohjaajaksi (AMK), joogaopettajaksi (RTY200), äänimaljahoitajaksi, NLP -valmentajaksi sekä positiivisen psykologian valmentajaksi.
Tämän blogin olen perustanut jo 2011 ja osa ammattia siitä tuli vuoden 2014 jälkeen. Nyt viime vuosina suurin somekanavani on ollut instagram (eevsku). Lisäksi tuotan sisältöä satunnaisesti youtubeen (eevsku) ja tiktokiin (eveliinatistelgren). Olen myös tehnyt podcastia, joka löytyy mm. spotifysta ja soundcloudista (eevsku podcast). Blogini on palkittu vuoden parhaaksi Sport blogiksi 2015 (A -lehdet Blog Awards) ja vuonna 2020 instagramini palkittiin vuoden hyvinvointi somekanavana (Fit Awards).
Valmennusbrändini Eevsku Flow (ent. Eevsku Training) on perustettu syksyllä 2017 ja sen kautta valmennan verkossa tuhansia ihmisiä. Olen valmentanut kaikenlaista kuntosalitreenistä joogaan, mutta tällä hetkellä päävalmennukseni keskittyvät kehonpainoharjoitteluun, liikunnan iloon ja tasapainon löytämiseen oman hyvinvoinnin kanssa – jokainen omalla painotuksellaan.
Yhteistyöpyynnöt, valmennuskyselyt, koulutukset, luennot ja somekonsultoinnit:


Kurssit & koulutukset
- Positive Psychology Coach 2022
- Pre- & Postnatal Yoga -opinnot 2022
- Äänimaljahoitaja ja sointukylpyohjaaja, Enkelikartano 2022
- YTT 200hrs, The Peaceful Warrior Yoga, 1/2020
- Cuchira – 4 day MOVMEANT intensive 2019
- Anthony Lo – The Female Athlete Course (1 päivä) 2019
- Saa mitä haluat / Uskalla Innostua 2012 & 2018
- Relaxation and meditation practitioner course 5/2017
- Passion For Success -seminar 3/2017
- Itsensä johtaminen -koulutusviikko 2016, Uskalla Innostua, Ilkka Koppelomäki
- Spartan Bodyweight training & personal training course Teacher from 2013
- Haaga- Helia University of Applied Sciences – Bachelor of Sports (2016)
- Layne Norton Seminar Helsinki 2015
- Ido Portal Handbalancing Workshop Turku 2015
- Charles Poliquin seminar – Hypetrophy training & optimal body composition 2015
- Ido Portal Movement X Workshop Dublin 2014
- Crossfit Level 1 2014
- Spartan Gear Kettlebell Instructor 2013
- Licensed Practitioner of NLP (NLP-Opisto) 2013
- Saa mitä haluat 1 day seminar 08/2012
- LesMills Bodybalance & Bodypump -instructor 2011-2013
- Kettlebell, spinning & yoga -instructor courses in Fressi Lahti 2011-2013
- Gymnastics (artistic & team gym) coaching & courses 2005-2013

Urheilusaavutukset
- IFBB Elite Pro Fitness, World Championships 2019, 1. sija
- IFBB Elite Pro Fitness, Nordic Pro 2019, 2.sija
- IFBB Elite Pro Fitness, Arnold Classic Europe 2019, 4.sija
- IFBB Elite Pro Fitness, MM -kilpailu 2018, 6.sija
- IFBB Elite Pro Fitness, Arnold Classic Europe 2018, 7.sija
- IFBB Fitness, EM -kilpailu 2018, 5. sija
- IFBB Fitness, Fitness Classic 2018/ EM -karsinta 1. sija
- IFBB Fitness MM 2016 12.sija
- IFBB Fitness SM 2016 – 2.sija
- IFBB Fitness EM -kilpailu 2016 – 6.sija
- IFBB Fitness Classic 2016 / EM -karsinta – 1. sija
- IFBB Fitness SM 2013 – 2. sija
- IFBB EM-kilpailu 2013 – 7. sija
- IFBB Fitness Classic 2013 /EM-karsinta – 1. sija
- IFBB Nuorten MM-kilpailu 2012 – 12. sija
- IFBB Fitness SM 2012 – 1. sija
- IFBB Fitness SM -karsinta 2012 – 1. sija