BALANCE
HALUAISITKO PALAUTUA PAREMMIN SEKÄ VIEDÄ ITSEÄSI UUDELLE TASOLLE?
Jos tuntuu, että olet liian usein väsynyt tai et saa itsestäsi parasta irti, tämä valmennus voi olla juuri sinulle.
Valmennus sopii hyvin myös muiden valmennusten/treenien tueksi.
TÄMÄ VALMENNUS ON UUDISTUKSEN ALLA JA TULEE TAKAISIN MYYNTIIN LOPPUVUONNA 2021.
Tällä hetkellä puhutaan paljon palautumisesta – sekä urheilussa, työssä, että arjessa. Pitkäaikainen alipalautuminen voi johtaa erilaisiin ongelmiin omassa jaksamisessa sekä terveydessä, joten palautuminen kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon hyvissä ajoin!
Tiedän mistä puhun, koska olen itse kamppaillut aiempina vuosina alipalautumisen kanssa yhdistäessäni huippu-urheilun ja yrittäjyyden. Sekään ei kombona ole mahdoton, mutta mahdoton siitä on välillä tullut kun kokonaiskuormitus on ollut liikaa. Silloin kärsii kaikki ja tietenkin eniten itse. Onneksi olen näiden kompastuskivien kautta sekä opiskelemalla löytänyt tapoja, joilla saavuttaa parempaa balanssia tekemisen ja palautumisen kanssa. Palautuminen lähtee siitä, että hyväksyy ettei aina tarvitse tehdä. Että osaa pysähtyä, hengittää ja vain olla silloin, kun sille on aikaa. Ja jos sitä aikaa ei ole, on sitä pakko opetella löytämään! Näin pystyy nauttimaan siitä mitä tekee, kehittyy urheilussa / työssä ja pystyy antamaan itsestään myös läheisille ja muillekin ihmisille.
BALANCE -valmennus antaa sinulle monipuoliset perustyökalut palautumiseen – niin fyysiseen kuin henkiseen palautumiseen. Valmennus on suunniteltu niin, että sen pystyy yhdistämään vaivattomasti omaan treeniohjelmaan tai voit käyttää tätä valmennusta edesauttamaan palautumista jos et pysty tällä hetkellä treenaamaan.
MITÄ VALMENNUS SISÄLTÄÄ?

Valmennus on jaettu kolmeen osaan: MIND, MOVEMENT ja NUTRITION
- Eevskun ohjaamat FB -livet x 9 (vain tammikuun lähtöön!)
- Videoita, tekstimateriaalia sekä äänimateriaalia (podcasteja) käytettävänä omien tunnusten takana missä ja milloin haluat
- Täyspitkä ohjattu kehonhuolto – laita video päälle ja tee perässä! Lisäksi ohjeita omatoimiseen kehonhuoltoon
- Palauttava kehonpainotreeni, jonka voit tehdä huoltavana harjoitteena tai treeninä palautumisjakson aikana
- Dynaaminen kehonhuoltotreeni, johon tarvitaan kuminauha
- 2 x ohjattu 25min venyttely
- Ohjattu rentoutus -harjoitus sekä meditaatio (äänitteinä)
- Eevskun FLOW -harjoitus
- Ohjattu jooga -harjoitus
- Suhtautuminen palautumiseen ja väsymykseen -videot
- Asiaa ravitsemuksesta & kuinka sillä voi tukea omaa palautumista
- Toimivien aamu- ja iltarutiinien rakentaminen
- Ajatuksia herättäviä tehtäviä ja vinkkejä paremman palautumisen edistämiseen; kuinka arvioit omaa kokonaiskuormitusta ja miten lähteä parantamaan “balanssia” sekä palautumista? Miten irtautua väsymyksen kierteestä?
- Miten saada helposti omaan arkeen “mikropalautumista”: hengitysharjoituksia, kehotietoisuutta, meditointia sekä laadukkaampaa lepäämistä ja unta
- Pääsyn suljettuun FB -ryhmään jossa ilmoitetaan vain ryhmäläisille suunnatuista eduista, kursseista ja treenitapahtumista. Ryhmässä saat myös vertaistukea ja voit kysyä Eevskulta!
KENELLE VALMENNUS SOPII?

- Haluat löytää parempaa balanssia ja oppia kuuntelemaan itseäsi
- Haluat saada itsestäsi enemmän irti!
- Haluat oppia suhtautumaan asioihin ja itseesi positiivisemmin sekä kannustavammin
- Olet väsynyt tai stressaantunut etkä saa treeneistä irti/tuntuu ettet jaksa treenata
- Haluaisit oppia hölläämään ja nauttimaan lepäämisestä/palautumisesta
- Haluat oppia, miten saada päiviin palauttavia hetkiä ilman “palautumista” suorittamalla
- Haluat tietää, miten ravitsemuksen avulla voit edesauttaa palautumistasi
- Haluaisit kehonhuoltovideoita, joilta voit suoraan seurata ja tehdä perässä
- Haluat vahvemman peruspohjan palautumiselle ja ennaltaehkäistä alipalautumista
- Haluat mahdollisuuden kysyä valmentajalta näihin teemoihin liittyen aina silloin kun sinulla on jotain kysyttävää
LISÄÄ PAKETTIIN FIRSTBEAT -HYVINVOINTIANALYYSI
Firstbeat -hyvinvointimittauksessa sykettä, sykevälivaihtelua ja kiihtyvyyttä mittaava pieni, rintaan kiinnitettävä laite kerää dataa kolmen vuorokauden ajan, jonka jälkeen asiantuntija analysoi datan. Sykedatasta voidaan päätellä henkilön lyhytaikaisen ja pitkäaikaisen stressin määrää ja vaikutusta kehossa. Lisäksi mittaus kertoo palautumisen määrästä ja laadusta.
Nukutko riittävästi, mutta tunnet olosi silti väsyneeksi lähes päivittäin? Tunnetko työpäivän jälkeen pakottavaa tarvetta ottaa päiväunet jotta jaksat suoriutua päivän muista askareista? Tällaiset tuntemukset eivät kuulu jokapäiväiseen elämään, ja niille löytyy usein syynsä. Mittauksen avulla väsymyksen syy voidaan paikallistaa ja siihen voidaan puuttua.
Mittauksen jälkeen pääset tutkimaan mittausdataa yhdessä asiantuntijan kanssa. Palautekeskustelussa asiantuntija auttaa sinua tekemään tavoitteisiisi pohjautuvan konkreettisen toimintasuunnitelman arjen tasapainon löytämiseen ja hyvinvointisi kohentamiseen.
Halutessasi voit tehdä mittauksen aikana myös kuntotestin! 30 minuutin kävelytestin avulla tehtävä hapenottokykymittaus kertoo kuntotasosi. Kuntotaso vaikuttaa oleellisena osana myös urheilusta palautumiseen.
Firstbeat mittaus sisältää:
- 3vrk mittaus jonka suoritat itsenäisesti arjen keskellä.
- Mittauslaitteen toimitus kotiisi ja valmiiksi maksettu palautuskuori palautusta varten.
- Henkilökohtainen hyvinvointianalyysin raportti sähköpostiisi.
- 30min. palautekeskustelu Firstbeat-asiantuntijan kanssa puhelimitse.
- Toimenpidesuositukset hyvinvointisi parantamiseksi.
Lue lisää mittauksesta ja teknologiasta sen takana täältä!
VALMENTAJA
Valmentajanasi toimiva Eveliina Tistelgren on vapaaohjelma fitnessin maailmanmestari, urheiluvalmentaja (liikunnanohjaaja AMK), joogaohjaaja (RYT200) ja yrittäjä Helsingistä. Pitkän kokemuksen liikunta-alalla omaava Eveliina on erikoistunut kehonpainoharjoitteluun, akrobatiaan, kuntosaliharjoitteluun ja toiminnalliseen treeniin sekä liikkuvuusharjoitteluun. Hänen tavoitteensa valmentajana on auttaa ihmisiä löytämään liikunnan ilo, opettaa taitoja ja terveellisten elämäntapojen toteuttamista ilman ikuisia dieettejä ja jojoilua. Eveliina ei usko pikaratkaisuihin, vaan kannustaa rakentamaan kestävät, itselle sopivat, kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevat terveelliset elämäntavat.
Ostettuasi valmennuksen saat sähköpostiisi tunnukset, jonka kautta pääset kirjautumaan valmennusalustalle. Valmennusalusta kulkee kätevästi mukanasi sekä tietokoneella, että mobiilissa.
TÄMÄ VALMENNUS ON UUDISTUKSEN ALLA JA TULEE TAKAISIN MYYNTIIN LOPPUVUONNA 2021.
TERVETULOA MUKAAN!
♥
#BALANCEbyEevsku #EEVSKUFLOW
Instagramissa @eevskuflow
VOIT MAKSAA MYÖS SMARTUMEILLA, EAZYBREAKILLA, EDENREDILLÄ & E-PASSILLA
(Löytyy nimellä Eevsku/ Eevsku Training & sen jälkeen laita minulle sähköpostia [email protected]. Lisää ohjeita liikuntaedulla maksamiseen löydän ‘Usein kysyttyä’ -sivulta.)
