Eevsku
Kiitollisuus avaimena onnelliseen elämään
24:16
 

Kiitollisuus avaimena onnelliseen elämään

kiitollisuus kiitollisuusharjoittelu manifestointi Oct 21, 2024

Kiitollisuusharjoittelu on muuttanut elämääni. Kiitollisuudesta on tullut osa minua ja kaikkea elämässäni - ja matka tähän on tapahtunut ennen kaikkea haasteiden tuoman kasvun kautta.

Kerron tässä postauksessa omia kokemuksia sekä ajatuksiani kiitollisuusharjoittelusta ja miten se on muuttanut minua sekä elämääni. Voit myös kuunnella blogin äänitteenä, jossa ohjaan lopussa myös lyhyen harjoituksen. 👆🏼


Moni saattaa ajatella, että voi olla kiitollinen sitten, kun hyviä asioita tapahtuu elämässä. Tai ajatella, että "onpa tuon helppo olla kiitollinen, ei se tiedä haasteista mitään".

Itse olen kuitenkin huomannut omassa elämässä ja ympärilläni, että ihmiset, jotka ovat kaikista kiitollisimpia ja löytäneet syvempää rauhaa itsessään ja elämässään, ovat usein niitä, jotka ovat käyneet läpi isoja haastekohtia elämässään.

Meillä kaikilla on erilaisia haasteita ja kasvupolkuja. Voimme nähdä nämä monella eri tavalla. Kiitollisuuden harjoittaminen (ja kiitollisuus olotilana elämässä) ei myöskään missään nimessä tarkoita sitä, että työntäisimme haastavia asioita tai tunteita pois - päinvastoin. Koen, että aitoa kiitollisuutta olen alkanut kokemaan sen myötä, kun olen uskaltanut kohdata omat varjoni ja haastavimpiakin asioita elämässäni - rehellisesti ja kantaen myös oman vastuuni aikuisena tässä hetkessä.

Mitä kiitollisuus siis oikein on?

Kiitollisuus on tunnetila, jolle itsensä voi virittää. Se on toisaalta tunne, joka voi syttyä luonnostaan ja spontaanisti elämän kauniissa hetkissä, mutta se on myös tunne, jota voi tehdä itselleen "tutummaksi" harjoittelun kautta. Se on kuin taito, jota voi kehittää, vaikka omassa kasvuympäristössä sen kehittymistä ei olisikaan tuettu. Harjoittelun kautta kiitollisuuden tunne aktivoituu esille helpommin arjen pienissäkin hetkissä.

Kiitollisuusharjoittelun myötä tapahtuu vähän sama ilmiö, kuin ollessa raskaana: kun odottaa vauvaa, alkaa yhtäkkiä näkemään odottajia ja vauvoja kaikkialla... Samalla tavoin kun aktiivisesti harjoittaa itseään etsimään kiitollisuuden aiheita, niitä alkaa nähdä kaikkialla.

Kiitollisuusharjottelu on kuitenkin ennen kaikkea kontrollista luopumista ja luottamuksen vahvistamista elämää kohtaan. Tunne siitä, että on yhteydessä kaikkiin ja kaikkeen. Elämässä tapahtuvat juuri oikeat asiat oikealla hetkellä ja vievät minua oikeaan suuntaan.

Kiitollisuuden pohjalla on aina myös rakkaus.

Miksi kiitollisuuden kokeminen on tärkeää?

Kiitollisuuden tunteella on monia positiivisia vaikutuksia omaan kokonaisvaltaiseen terveyteen, hyvinvointiin, sosiaalisiin suhteisiin ja yleiseen tyytyväisyyteen elämää kohtaan. Se lievittää stressiä, antaa toivoa ja auttaa menemään vaikeista hetkistä eteenpäin ja tutkimustenkin mukaan se voi vahvistaa immuniteettiä, parantaa ruoansulatusta ja tukea palautumista. Sillä on monenlaisia kokonaisvaltaisia hyötyjä oman terveyden kannalta.

Sen lisäksi kiitollisuusharjoittelu on auttanut saavuttamaan omia unelmia ja tämä on kestävä - sekä nykyään ainoa itselleni oikealta tuntuva tapa "manifestoida".

Kun olen todella sisäistänyt kiitollisuuden harjoittamisen, olen löytänyt itsestäni aina tarvittavan tiedon, suuntaviivat, motivaation, luovuuden, kasvukohdat.. Jotka ovat tuoneet minut unelmieni äärelle. Kiitollisuus auttaa aina palaamaan omaan linjaukseen, itseeni. Siihen, että luotan asioiden järjestyvän ja menevän juuri niinkuin pitää. Toimin näin myös aina paremmin rakkaudesta käsin, jolloin valintani ja tekoni tuntuvat täysin oikeilta ja monet asiat ovat tuntuneet tapahtuvan kuin itsestään.

Kiitollisuusharjoittelussa mieli ohjataan keskittymään siihen, mitä elämässä jo on ja mikä kaikki on hyvin sen sijaan, että kokisi jatkuvaa tyytymättömyyttä ja puutetta. Kiitollisuuden harjoittaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaikeita tunteita, kaltoinkohtelua tai kipeitä asioita tulisi ohittaa tai painaa alas. Ei koskaan pidä pakottaa itseään tuntemaan kiitollisuutta mistään, mistä ei aidosti halua tai pysty olemaan kiitollinen. Kiitollisuuden harjoittaminen ei tule myöskään poistamaan elämästä kipua, surua, vaikeita päiviä ja haasteita, mutta se kouluttaa ottamaan vastuuta omasta elämästä, omista tunnetiloista ja siitä, miten haasteiden keskellä pystyy toiminaan ja tämä kaikki taas on avaimena onnelliseen elämään riippumatta olosuhteista.. Vaikeista asioita ei tarvitse kiittää, mutta voit auttaa itseäsi näiden tilanteiden keskellä ruokkimalla niitä asioita, jotka ovat hyvin. Voi elämän vaikeista asioista ajatella esimerkiksi näin:

Kiitos, että tuo vaihe elämässäni on ohitse.
Kiitos, että tulen vielä selviämään tästä.
Kiitos, että löydän itselleni tukea ja apua tämän tilanteen kanssa selviämiseen.
Kiitos, että tulen vielä joskus olemaan sinut tämän asian kanssa.

Monet haastavat asiat tai tapahtumat elämässä on voineet olla sellaisia, että niistä itsestään ei voi olla kiitollinen, mutta siitä mihin kaikkeen se on johtanut omassa kasvussa, oivalluksissa ja tietoisuudessa - siitä voi olla hyvin, hyvin kiitollinen.

Kiitollisuutta voi tuntea myös asioista, joita ei ole (vielä) tapahtunut, mutta joita toivoisi elämäänsä. Näin suuntaat huomion ja mielen hankalissa tilanteissa pysymisen sijaan näkemään, että tilanteet voivat muuttua, parantua ja toivoa on.

On paljon voimallisempaa etsiä ihmisistä ja asioita kiittämisen aiheita, kauneutta ja hyvyyttä, kuin etsiä vikoja, puutteita ja valitettavaa.

 Ja kuitenkin juuri kohtaamalla itsessään (ja sitä myöten muissa) myös sen kaiken haastavan, rosoisen ja epätäydellisen - on mahdollista aidosti kasvaa ja tuntea kiitollisuutta, joka täyttää jokaisen solun sekä sitä kautta tuntee yhteyttä kaikkeen ja kaikkiin.

Kokeile tätä helppoa kiitollisuusharjoittelua esimerkiksi viikon ajan, jolloin alat jo huomata kuinka kiitollisuuden tuntemisesta tulee helpompaa. Ja pyri harjoitellessa todella tuntemaan kiitollisuus ja huomaamaan missä ja miltä se tuntuu.



Harjoitus:

Tunnustele hetki, että millaisissa hetkissä tunnet tai olet tunnistanut kiitollisuuden tunteen? Ehkä ihaillessasi upeaa auringonlaskua tai syyslehtien tippumista puista. Ehkäpä olet kuunnellut lempimusiikkiasi ystävän kanssa autossa ja siinä hetkessä kaikki tuntuu olevan juuri niinkuin pitää. Nämä hetket voivat olla mitä tahansa ja missä tahansa!

Itselläni kiitollisuus tuntuu kehossa myös kihelmöintinä, joka vain laajenee ja laajenee. Voimme harjoittaa kiitollisuutta ja vahvistaa sitä itsessämme sekä elämässämme myös esimerkiksi näin:


Joka ilta ennen nukahtamista, mieti 3 asiaa, joista olet kuluneessa päivässäsi kiitollinen.
Joka aamu herätessäsi, mieti 3 asiaa, mitä ihanaa päivä tuo tullessaan, josta voit olla jo etukäteen kiitollinen. Sillä ei ole väliä, tulevatko nämä asiat aina todella tapahtumaan, vaan sillä, että ajattelet jo etukäteen kiitollisuudella sitä, mitä on tulossa.

Jos on vaikeaa löytää itsestään kiitollisuuden tunnetta harjoitellessa, kokeile tätä:

Istu hetkeksi alas tai käy makaamaan. Ota muutama rauhallinen hengityskierros. Tuo kädet sydämelle tai toinen käsi vatsan päälle. Sulje silmät ja mieti nyt jotakin sinulle rakasta henkilöä tai vaikka lemmikkieläintä. Sulje silmät, hymyile, lähetä rakkautta. Miltä kehossasi tuntuu nyt?

Haluatko viedä harjoituksen vielä syvemmälle? Äänitä puhelimesi sanelimeen aamulla - tai sopivassa kohdassa päivää - muutaman minuutin äänite, jossa kerrot, mistä kaikesta olet elämässäsi kiitollinen tällä hetkellä tai tulevassa päivässä. Tunne kiitollisuuden tunne kehossasi ja anna sen levitä sekä tuoda hyvää itsellesi ja kaikille ympärilläsi. Voit kuunnella tekemääsi äänitettä uudelleen aina, kun tarvitset muistutusta, linjaukseesi ja luottamukseen palaamista.

Olet juuri oikeassa paikassa.

Kiitos, kiitos, kiitos.

🤎

Eveliina

 


Kurkkaa kaikki avoinna olevat valmennukseni täältä ja voit myös aina liittyä odotuslistalle, jos valmennus ei ole juuri nyt avoinna. Olisi ihana olla osa matkaasi. <3

Uutiskirjeeseeni pääset mukaan sivuston alareunasta.

Instagram: @eevsku


 

Kuvat: Aapo Lappalainen - ig: aaapolappalainen

Lisää kiinnostavia blogipostauksia:

Kiitollisuus avaimena onnelliseen elämään

Oct 21, 2024

Parhaat Raskausajan Vinkit

Jul 03, 2024

Postpartum Jooga - Ilmainen 30 min harjoitus

Apr 14, 2024

Postpartum & Synnytyksen jälkeinen liikunta

Mar 03, 2024

meditoiva ja joogaava hyvinvointivalmentaja

Liity sähköpostilistalleni

Haluatko saada minulta inspiroivia tekstejä, valmennusuutisia ja ainutlaatuisia etuja suoraan sähköpostiisi? Hyppää mukaan ja saat myös ilmaisen Aamurutiinit -oppaan.