Raskauden toinen kolmannes
Dec 07, 2023Hei ihana,
Haluan tähän alkuun ensin kertoa ja muistuttaa, että Mama Flow -valmennukseni on sinulle, joka olet raskaana ja haluat pitää huolta hyvinvoinnistasi nyt odottaessa sekä lapsiarjessa. Lue lisää valmennuksesta täältä. <3
Seuraava teksti sekä äänite on julkaistu alunperin kesäkuussa 2022.
Aika on mennyt samaan aikaan nopeasti ja toisaalta sitä odottaa syksyä entistä enemmän. Olo on valmis syyskuussa saapuvaa pienokaista ajatellen, mutta on myös vielä ihanaa, että on aikaa valmistautua – henkisesti, fyysisesti ja konkreettisesti (esim. tavaroiden osalta).
Olo on ollut erittäin hyvä ja olen kyllä nauttinut tästä toisesta kolmanneksesta todella paljon. Ollaan reissattu, olen tehnyt töitä ja liikkunut aika normaalisti (raskauden ja vatsan sallimissa rajoissa). Toki välillä on väsyttänyt hieman enemmän, mutta onneksi on mahdollisuus levätä! Joka yö tulee nukuttua noin 9 tuntia ja välillä pienet päivälevot siihen päälle.
Kesä on alkanut myös Lapissa ja ollaan viihdytty pari viikkoa kotona reissailun (Etelä-Suomi ja Kreikka) jälkeen, mutta pian on jälleen aika startata reissun päälle. Onneksi meillä on nyt kauan haaveilemamme retkiauto alla ja voidaan reissailla matalalla kynnyksellä ympäri Suomea – kakkoskoti mukana! Tämä on ollut meillä vasta muutaman viikon ja siitä jaetaan ehkä jossain kohtaa enemmän kokemuksia.
Äänitin uuden podcast -jakson, jossa äänimuodossa kerron enemmän kuulumisia ja ajatuksiani raskauden kulusta. (Edit: Podcast ei ole tällä hetkellä saatavilla muuten, mutta voit kuunnella kyseisen äänitteen tästä alta)
Pääset kuuntelemaan jakson täältä:
Kiitos, kun luit & kuuntelit - nähdään ehkä valmennuksessa, mutta ainakin somessa!
🤍
Eevsku
Liity Mama Flow -valmennukseen tai sen odotuslistalle täältä.
Postauksen kuva: Miika Hämäläinen
Seuraatko minua jo täällä?
Tiktok: eveliinatistelgren